Lamborghini Countach LP5000 S QV 1987
KOKONAISARVIO: 82 PISTETTÄ
Hinta-laatusuhde: 75 pistettä
Omistamisen ilo 2 viikkoa: 95 pistettä
Omistamisen ilo 2 vuotta: 90 pistettä
Omistamisen hinta: 40 pistettä
Urheilullisuus: 96 pistettä
Mukavuus: 55 pistettä
Luotettavuus käytettynä: 75 pistettä
Jälleenmyyntiarvo: 100 pistettä
Imagoarvo: 100 pistettä
Symppispisteet: 95 pistettä
Valmistusvuodet: 1974-1990
Moottori: 5.2L V12
Huipputeho: 455 hv 335 kW
Huippuvääntömomentti: 500 Nm
Kiihtyvyys 1-100km: 4.9 s
Huippunopeus: 295 km/h
Hintahaitari: 280.000€-580.000€
Puolesta: Ulkonäkö, mielikuvat, äänimaailma, legendaarisuus
Vastaan: Käyttömukavuus, näkyvyys, ajoasento, hinta, ylläpitokulut, vakuutukset
Vaihtoehto: Ferrari Testarossa
Yhteenveto: Vuoden 1987 Countach Quattrovalvolea, eli neliventtiilistä, monet pitävät parhaana ja tasapainoisimpana Countachin versiona. Sen teho oli vaikuttavat 455hv.
Se oli myös ensimmäinen ajamani Countach. Kaikessa kamaluudessaan tuo hetki on jäänyt pysyvästi mieleeni esimerkkinä siitä, miten mielikuvilla rakennetut ennakko-odotukset ja todellisuus eivät välttämättä aina kohtaa. Lontoossa asuva ystäväni oli ihanassa leväperäisyydessään antanut Lambonsa minulle viikonlopuksi käyttöönsä. Oli jättänyt vielä kadun varteen pysäköidyn Countachinsa avaimetkin sen vasemman takapyörän päälle. No tuolloin elettiin viatonta 80-lukua. Saksiovi auki, ja pienen harjoittelun jälkeen pääsin laskeutumaan metrin korkuisen ohjuksen sisään. Ahtaanpaikankammoni kasvoi, kun kytkin itseni tiukasti kaksoispisteturvavöihin, jotka eivät kuuluneet Lambon vakiovarusteisiin. Ainakin yhteys autoon oli välitön - toisin kuin ulkomaailmaan. Näkyvyys autosta oli surkea, takanäkyvyyttä ei ollut käytännössä lainkaan huolimatta periskooppimaisesta peruutuspeilistä, eikä ilmastointia, mitä tulisin kohta rukoilemaan. Avain virtalukkoon, muutama kaasun polkaisu ennen käynnistystä ja menoksi, niin ainakin kuvittelin. V12 käynnistyi vaivalloisesti puhkuen ja täytti lopulta koko ohjaamon syvällä murinallaan – nyt olin lopullisesti eristetty ulkomaailmasta. Kytkin pohjaan, vaihde päälle ja ruudusta matkaan –helpommin sanottu kuin tehty ja hävettää vieläkin myöntää että kesti kokonaiset parikymmentä minuuttia ennenkuin sain Lambon pois pysäköintiruudusta muun liikenteen sekaan. Kytkin oli käsittämättömän raskas eikä kestänyt ystäväni mukaan luistatusta laisinkaan. Sen pohjaan saattamiseksi jouduin käyttämään koko painoani, eikä pakki suostunut menemään millään päälle, vaikka kuinka seisoin kytkimen päällä. Kun vihdoin sain auton liikahtamaan, oli ohjauksen vuoro. Aluksi luulin, että rattilukko oli jäänyt päälle kun ohjauspyörä ei suostunut liikahtamaankaan. Auton yli kahden metrin leveys ja leveimmät renkaat, mitä kaupasta sai varmistivat, että olisin hiestä märkä ennen kuin pääsisin todella nauttimaan Lambosta.
Lähimmälle moottoritielle oli kymmenkunta kilometriä. Matkalla esikaupungin läpi sen kapeita teitä pitkin, lukemattomien liikennevalojen seisottamana ja uteliaiden ihmisten katseita väistellen sain auton sammumaan toistakymmentä kertaa. Countach oli kuin sirkuksesta kaupunkiin karannut elefantti kaikessa kömpelöydessään ja rujoudessaan. Kaikki mukavuus ja käytettävyys oli uhrattu suorituskyvyn ja äärimmäisen muotoilun alttarilla, ja nyt kuljettajalla oli vuorostaan veitsi kurkulla. Mielessäni näin jo miten kuumana virtaava vereni pakenee suonistani tämän mekaanisen hirviön uumeniin, saaden sen kiuhumamaan yhä polttavammin ympärilläni. Tunsin istuvani keskellä purkautuvaa tulivuorta ja kun ikuisuutta myöhemmin koin valaistuksen moottoritien avautuessa eteeni, annoin sen purkautua painamalla kaasunpolkimen viimeisillä voimillani pohjaan.
Sulaa lavaa virtasi ukkosen jumalan käskystä mylvivän moottorin sisuksista tielle jättäen taakseen pitkän mustan poltteen. Kierroslukumittari pyörähti ympäri ja maailma hajosi atomeiksi ympärilläni. Näkökenttä kaventui, mieli fokusoitui, paine rintakehässä helpottui ja hengitys muuttui kevyemmäksi. Sain ympärilläni riehuvan pedon liekaan ja kesytys alkoi. Ohjaus totteli tarkasti käskyjäni ja moottori reagoi herkästi kaasun painallukseen. Ainoastaan moottorin mylvintää en saanut kuriin, ja korvani soivatkin vielä seuraavana päivänä. Aloimme luottaa toisiimme, mutta siinä kaikki. Rakkaustarinaa tästä ei syntynyt, siitä piti huolen kotimatka Lontoon pimenevässä ja ruuhkaisessa illassa.
Jokaisen, joka haaveilee todellisesta urheuluautosta, pitäisi kerran kokea Countach. Sen jälkeen oma BMW M3 tuntuu erityisen hyvältä ja onnistuneelta valinnalta.
