300km/h

Tien päällä maailman nopeimmilla autoilla

276, 285, 295……300km/h – maaginen raja ylittyy Testarossani kiitäessä moottoritien ulointa kaistaa kohti Hampuria. Moottorin eläimellinen huuto repii korviani ja istuin ravisuttaa yhdessä G-voimien kanssa kehoani. Ilmaa virtaa Testarossan yli tornadon voimalla. Koko auton lasikuitukori tuntuu irtovan alustastaan sen puskiessa edessään olevaan ilmamassaan loputonta kulkuaukkoa.

Kiitos Ferrarin suunnittelijoiden Testarossan matala ja virtaviivainen kori pysyttelee raivoisasti ylivirtaavan ilmamassan alla painautuen tiukasti moottoritien pintaa vasten. Kierroslukumittarin punaisella alkava 7000 kierroksen raja ylittyy, ja tunnen selässäni kuinka kuumana hehkuvassa V12-moottorissa polttoaineen palamisesta syntyvät tuhannet räjähdykset vapauttavat autoa eteenpäin puskevaa energiaa yhä kiihtyvällä voimalla. Voima kulkee kehoni läpi, vatsa painautuu yhä tiukemmin selkärankaa vasten, keuhkot vasten sydäntä ja silmät syvälle kuoppiinsa. Tulee hetki, jolloin kuljettaja ja auto sulautuvat yhdeksi - vapauden tunne on suunnaton, hymy muuttuu nauruksi ja nauru huudoksi.

Lähes tainnuttavasta euforiasta huolimatta huomaan edessäni viereisellä kaistalla hitaammin ajavan auton kääntyvän odottamatta eteeni. Ajatukseni ja aika tuntuvat pysähtyvät, jarruttaminen on jo myöhäistä, huomaan kääntäväni rattia kohti moottoritien kaistoja jakavaa harmaata betoniseinää, aukko eteeni siirtyneen auton ja betoniseinän välissä näyttää nuppineulan kokoiselta ja pienenee hälyttävän nopeasti, mutta tähtään siihen vaistonvaraisesti.

Paukahdus, joka syntyy kun kuljettajanpuoleinen peili sinkoutuu irti osuessaan betosineinään yli 300km/h vauhdissa, on kuin tykinlaukaus. Se herättää aistini alkaneesta kauhunsekaisesta lamaanuksesta, ja aivan kuten Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa DeLorean syöksähtää ajan läpi, sujahdan betonipintaa raapien muurin ja eteeni kiilanneen auton välisestä aukosta tyhjälle moottoritielle, läpi myrskyn ja ikuisuuden. Matka jatkuu.

Kun 30 vuotta myöhemmin ajan samaa moottoritietä yli 300 kilometrin tuntivauhtia Bugatti Veyronilla, kaikki tuntuu ja on erilaista. Auto ei tärise, ei huuda tuskissaan eikä natise liitoksissaan. Meno Bugatilla sen huimaan nopeuteen nähden on rauhallista ja turvallisen tuntuista, ja kierroslukumittarin punaviivakin on vielä kaukana. Kuljettajakaan ei nyt huuda peloissaan. Hän on vanhempi ja kokeneempi - takana on satojatuhansia kilometrejä moottoriteillä, jäätiköillä, aavikoilla, sademetsissä ja maailman metropoleissa. Mutta jotain on yhä samoin – vapaudentunteen kaipuu. Voimakas urheiluauto ja loputon moottoritie synnyttävät tuon eteenpäin vievän voiman minussa ja saavat aloittamaan matkanteon tuntemattomiin maihin, paikkoihin ja itseeni kerta toisensa jälkeen.

Matka itsessään on tärkeä, ei perille pääseminen. Sitäkin voi ja kannattaa juhlistaa, mutta juhlia ei kannata säästellä sinne asti. Juhlitko mieluummin elämäsi jokaista hetkeä vai vasta sen päättymistä? 

Matka urheilu- ja erikoisautojen kiehtovaan ja mukaansatempaavaan maailmaan alkaa tältä sivulta, kiitos kun lähdit mukaan.