Ferrari 250 GT Pininfarina Coupe 1959
KOKONAISARVIO: 93 PISTETTÄ
Hinta-laatusuhde: 75 pistettä
Omistamisen ilo 2 viikon jälkeen: 95 pistettä
Omistamisen ilo 2 vuoden jälkeen: 97 pistettä
Omistamisen hinta: 55 pistettä
Urheilullisuus: 80 pistettä
Mukavuus: 70 pistettä
Luotettavuus käytettynä: 75 pistettä
Jälleenmyyntiarvo: 100 pistettä
Imago-arvo: 100 pistettä
Symppispisteet: 98 pistettä
Valmistusvuodet: 1953-1964
Moottori: 3.0L V12
Huipputeho: 237 hv 176 kW
Kiihtyvyys 1-100km: 6.4 s
Huippunopeus: 203 km/h
Hintahaitari: 380.000€-1.200.000€
Puolesta: Moottori, ajattomuus, jälleenmyyntiarvo, klassisuus, design
Vastaan: Saatavuus, ohjauksen raskaus, ylläpitokulut
Vaihtoehto: Aston Martin DB4
Yhteenveto: Henkilö, joka kerää vanhoja vuosikertaviinejä, pitää usein myös muista historiallisista keräilykohteista kuten taiteesta, kelloista ja autoista. Olenkin ollut onnekas, sillä monen ystäväni viinikellarin vieressä taikka yläpuolella on usein suuri autotalli, mikä on mahdollistanut monien sellaisten keräilyautojen kokemisen, joita itselläni ei ole ollut mahdollisuutta kokeilla, saati hankkia. Yksi mieleenpainuvimmista viinitilaisuuksista tapahtui Frankfurtissa joitakin vuosia sitten. Maistelimme silloin isossa autohallissa, jossa oli kymmeniä keräilyautoja, Italian parhaita vuosikertaviinejä. Jokainen vieras sai valita auton, jossa halusi juomansa nauttia. Itse valitsin ensimmäiseksi viiniksi Angelo Gajan Barbarescon vuodelta 1959 ja sen seuraksi Ferrarin 250 GT:n samalta vuodelta.
Gajan 1959 Barbaresco ei tänään ole enää kovinkaan nautinnollisessa kunnossa. Sen sijaan Ferrari 250 GT on parhaimmillaan! Auto on todellinen klassikko ja hyvin haluttu keräilykohde. Silti sen hinnat eivät ole vielä karanneet käsistä, toisin kuin 250 GTO:n, joka oli Ferrarin 250 GT -sarjan kehityksen huippu. GTO:n suunnittelun varhaiset vaiheet pidettiin tiukasti salassa. Giotto Bizzarrini johti tätä vaativaa projektia, jonka tarkoituksena oli luoda auto, joka haastaisi ja löisi kilpailussa Jaguarin E-Typen. Koska Bizzarrini ymmärsi auton aerodynamiikan merkityksen suurissa nopeuksissa, GTO:n muodot hiottiin kohdilleen Pisan yliopiston tuulitunnelissa ja Monzan kilparadoilla.
250 GTO (Gran Tourismo Omologato) oli ensimmäistä kertaa yleisön nähtävissä Monzassa syyskuussa 1961, juuri ennen Italian Grand Prix’tä. Tuolloin auto sai lempinimen “Il Mostro” (hirviö) johtuen prototyypin karkeasti veistetystä ja huonosti istuvasta rungosta. Testiajojen aikana Stirling Moss ajoi autolla kuitenkin ennätysaikoja, jotka olivat paljon parempia kuin 250 GT “passo corto” koskaan oli saavuttanut. Myöhemmin samana vuonna seurasi palatsivallankumous, ja Bizzarrini löysi itsensä projektin ulkopuolelta kun GTO:n rungon viimeistely oli annettu Sergio Scagliettin osaavempiin käsiin. Hän loi autolle sen lopullisen, tarunhohtoisen muodon.
Voimanlähde, kuten muissakin 250 GT -sarjan autoissa, on 3-litrainen V12-moottori, jonka sylinterin lohkot ovat 60:n asteen kulmassa. Nokka-akseleita on kaksi, yksi kummassakin sylinterilohkossa. Tämä Gioacchino Colombon suunnittelema moottori on varustettu kuudella Weberin-kaasuttimella ja se synnyttää tarvittavat 300hv. Huippunopeutta löytyy huimat 298km/h. Vaihteen vaihtaminen onnistuu moitteetta Porchen suunnittelemalla viisivaihteisella synkronoidulla vaihteistolla.
Ferrari 250 GTO:n useiden kansainvälisten menestysten joukossa oli Tour de Francen voitot vuosina 1963 ja 1964, GT-luokan voitot Targa Floriossa vuosina 1962, 1963 ja 1964, sekä GT-kategorian voitot Le Mansissa 1962 ja 1963, ja Nurburgringin 1000km -kilpailussa 1963 ja 1964. Näiden jälkeen Enzo Ferrari päätti luopua GT-luokan kilpailuista ja keskittyä Formula 1 -sarjaan.
250 GTO on Ferrarin 250 GT-autoista ylivoimaisesti intensiivisin ja jännittävin versio. Se on yhtä toimiva niin tiellä kuin radalla, ja on saavuttanut legendaarisen statuksen harrastajien keskuudessa. Tuotantoon päätyi erittäin pieni sarja, vain 39 yksilöä, ja kun monet auton kilparadoilla antamat näytöt olivat huippuja, siitä on tullut yksi Ferrarin tuotantohistorian ikoneista ja sillä on arvostetuin asema myös keräilijöiden parissa.
Ferrari 250 GTO on tänäpäivänä maailman kallein auto. Syksyllä 1961 kirjoittaessaan 9.800 dollarin shekkiä Ferrarille, ei tuleva GTO:n omistaja varmastikaan arvannut ostavansa autoa, josta tulisi viisikymmentä vuotta myöhemmin maailman halutuin ja kallein. Vielä 70-luvun lopulla GTO vaihtoi omistajaa 15.000 dollarilla. Syyskuussa 2014 250 GTO:sta maksettiin yksityisessa kaupassa 38 miljoonaa dollaria. Parhaillaan on GTO julkisesti myynnissä ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Hintapyyntö on 56 miljoonaa dollaria.
250 GT tuntuukin suorastaan edulliselta verrattuna GTO:n huimiin myyntihintoihin. Ajokuntoisen 250 GT:n hinnat alkavat noin 180.000 eurosta päätyen 900.000 euroon. Jos 250 GT:n "maistaisi" sokkona kuten viinin, olisi se kokemuksena pettymys. Ajoasento on vähintääkin outo ja ahdas. Kuljettajan istuin ei tue lainkaan, ja ratti on aivan liian iso ja ohut. Ohjaus ja vaihteisto ovat raskaita, erityisesti nykyautoihin tottuneelle kuljettajalle. Mutta kun "maistaa" tietäen auton nimen ja historian, on tunnekokemus ihastuttavan riemukas ja ikimuistoinen. Ja kun vielä hankkii 250 GT:n kohtuullisella hinnalla, kasvattaa se tulevaisuudessa myös pankkitilin saldoa. Ferrari 250 GT onkin monella tapaa täydellinen auto - niille, jotka ajavat vähän!
